Haetaan seksiseuraa homoseksuaaliseen eroottisia tekstejä

Kun päässä on kuitenkin sama parisuhdekypsyys kuin teinillä, nämä eivät voi kuvitellakaan tyytyvänsä vähempään kuin a-luokan naiseen. Se on kuin Neitsyt Maria, pyhä, koskematon ja etäinen. KolmoisS oli jo mun unissakin, vaikka en ole edes kauaa palstaa lukenut. Tulee sellanen Vapaus marssii barrikadeille rinnat paljaina ja lippu liehuen -fiilis: Vaikka en ole koko ihmistä koskaan nähnytkään Jos olisit minut nähnyt, niin uni ei olisi ollut eroottissävyinen, joten ihan hyvä niin.

Et sä tiedä minun mausta, enkä minä sinun ;D Mä oon vähän kumma, niin että eipä se näkeminen välttämättä vaikuttas negatiivisesti ; Hyvää yötä, beibi: Monimutkaisia tuntuvat olevan transihmisten identiteetit. Mutta ihannekumppaniisi, minun mielestäni transihmisen ei kannata hakea kumppania ainakaan heterosta. En tiedä onko lesbokaan hyvä, tai homo. Kaikki kolme ryhmää ovat jotenkin fakkiutuneet traditionaalisiin sukupuoliikäsityksiin.

Eli todennäköisimmin bi tai panseksuaalipuolelta tärppää varmimmin: En siis ole itse trans. Kuten varmasti suurin osa ihmisistä, jotka kiinnostuvat myös transihmisistäkin niiden " perinteisten sukupuolten" lisäksi. On toki kaikenmaailman liberaaleja, kokeilunhaluisia yksilöitä, toki jos sinulla esimerkiksi penis ja haluat penetroida sillä naista, niin se voi olla kai heteronaisesta ok, mutta on suhteessa muutakin kuin seksi. Esimerkiksi heteronaisesta voi olla jotenkin ongelmallista, jos ei pysty luokittelemaan kumppaniaan täysin mieheksi joka suhteessa.

Kyllä, on todella cisseksististä ja transfoobista puhua "tietynlaisista cis-naisista" ja "luomunaisista". Voit aivan hyvin joskus törmätä naiseen, jonka katsot olevan "cis" ja sitten muutaman vuoden päästä se nainen kertoo sinulle olleensa prosessissa ja hän muuttuu mielessäsi yhtäkkiä joksikin "transihmiseksi" tai "transnaiseksi". Umpimielisyytesi on siis sitä, että yleistät tietyt ihmisryhmät näyttämään aina tietynlaiselta, olemaan aina tietynlaisia, jota kautta pystyt muka automaattisesti lajittelemaan heidät.

Asia kun on niin, että se ei mene noin ja tuollaisen ajatteleminen on nimenomaan sitä mitä eri ihmisryhmien yhteyksissä kutsutaan eri nimillä, esimerkiksi rasismi, seksismi, cisseksismi, transfobia, homofobia, lesbofobia, ja niin edelleen. Sinä et siis kuvaa preferenssiä, vaan transfobista ja cissksististä maailmankuvaasi. Preferenssiesi kuvaaminen olisi sitä, että kuvailisit vain minkä näköisistä ihmisistä pidät, etkä väittäisi että sen ja sen näköisiä ihmisiä esiintyy vain siinä ja siinä sukupuolessa.

Tämä pitäisi jollain ihmeen moukarilla takoa niin uskomattoman monien ihmisten päähän. Ihan käsittämätöntä cisseksismiä tässäkin keskustelussa taas esillä On olemassa prosessin käyneitä ihmisiä, jotka eivät näe ja koe itseään minään "transihmisenä" myös sellaisia jotka eivä ole käyneet esimerkiksi alapääleikkauksessa , vaan pelkkinä naisina tai miehinä.

On jälleen kerran cisseksismiä jos joku bi- tai panseksuaali tulee tömistelemään posliinikauppaan norsun tavoin ja sanoo että vähänkö sinä olet ihku ja haluttava kun olet tuollainen transihminen.

Hirveän moni, siis toistan että TODELLA MONI ihkupihku muodikas panseksuaali ei ymmärrä sitä että panseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalisuutta jossa nimenomaan käsitellään ihmisten sukupuolia sellaisena kuin ne ihmiset itse sen sukupuolensa kokevat ja että tämä panseksuaalinen ihminen pystyy suhteilemaan kenen tahansa kanssa riippumatta tuon ihmisen sukupuolikokemuksesta.

Jos siis sanotaan nyt vaikka panseksuaali itsensä naiseksi kokeva nainen jolla on vagina seurustelee vaikka prosessoituneen itsensä naiseksi kokevan naisen kanssa jolla on penis joka ei kuitenkaan koe itseään transihmiseksi, niin kyse on kahden naisen välisestä suhteesta, ei jostain ihkusta panseksuaalisesta suvaitsevaisesta sateenkaarisuhteesta naisen ja "transihmisen" välillä. Minä ainakin olen yleensä todella hel Tämän takia monet prosessin käyneet minäkin pyrkivät sen verran tutkan alle meneviksi, ettei tarvitse kuunnella tuota omaa sukupuolikokemusta vähättelevää seksuaalisuusskeidaa.

Siksi itse asiassa monet prosessin käyneet miehistä tykkäävät naiset nimenomaan kokevat myös että heteromies on paljon parempi ja varmempi vaihtoehto kuin bi- ja panseksuaaliset miehet. Nainen on ikään kuin arvoesine. Transsukupuolinen nainen on katinkultaa tai lasihelmi, mikä mitätöi naisen esinearvon. Transsukupuolinen mies on hyvin oppinut sen saman arvomaailman, mitä täällä olevat transfanit edustavat.

Voisi vähän miettiä, kannattaako niitä kaikkia miessukupuolen älyttömyyksiä toistaa. Ylipäätään ihmisten pitäisi suhtautua muihin niin, ettei anna omien ennakkokäsitysten lyödä jotain leimaa ennenkuin toista edes tuntee. Ihan samalla tavalla loukkaavaksi tuon leimaamisen kokee "junttihetero" kuin transsukupuolinen. Ei kukaan vakavasti otettava MtF hae statusta heteromiehestä eikä heteroseksistä.

Miehillä on villaa kynsien alla. Jos pistäisin koiran kaulapantaan "suihinotto 20 euroa", niin sillä olisi pian enemmän rahaa kuin minulla. Miesten huomio on täysin nollan arvoista, sen tietää jokainen nainen, trans tai cis, jos on yli Se on lopullinen ja täydellinen läpimeno monelle mtf naiselle, että saa miehen ja kykenee panemaan sen kanssa.

Ja siitä saa kyllä kuulla ja lukea!! Itse pidätte naista pelkkänä b-luokan tavarana, joka kelpaa kyllä, jos miestä ei saa, mutta ei muuten. Kyllä oon siitä mieleni niin monesti pahottanu.

Sanon sulle vakavasti, jotta GrowUp ja sitä ennen WakeUp ;. Tätä se on, kun on kasvanut tämä uusi sekundasukupolvi, jonka ei ole ikinä tarvinnut kadulla huorata niin että olisi oppinut halveksimaan miehiä ja niiden panoseuraa. Ehkä siinä vaiheessa, jos miehen ex on ollut joku malli ja sitten dumppaa sen transsukupuolisen naisen vuoksi on aihetta ylpeilylle, mutta jos ne eivät edes tiedä, keiden kanssa se mies on aiemmin ollut?

Minäpä tiedän, kyllä ne huoralle kertoivat auliisti. Miehet panevat kaikkea, missä roikkuu hintalappu. Minä varmaan tikahtuisin nauruun, jos jotkut trans. Koska minä itse olen nainen tiedän kyllä kuinka kieroillaan ja vehkeillään ja tiedän, että nainen jo ensisuudelmasta lähtien rupeaa miettimään suhteen lopettamista! Miehelle nainen taas on pelkkä siementankki, josta rehvastellaan kavereille, mieluiten liioitellen. Penetraatio tuntuu joskus siltä, että jurskauttaisi poran hampaan hermoon ja suihinotto siltä kuin märkä tiskirätti tungettaisiin kurkkuun.

Ehkä jossain bingobongomaassa, mutta ei Suomessa. Niin tietenkin, paitsi että teit nyt amatöörivirheen ja määrittelit sen "junttiheteron" junttiheteroksi tuossa lausemuodossasi. Se mitä sinun olisi pitänyt sanoa oli että jos määrittelee jonkun junttiheteroksi vaikka pelkän ulkomuodon perusteella. Junttiheteroudessa ja sukupuoliongelmissa tai vaikka omassa seksuaalisuudessa kun on se ero, että junttiheterous tarkoittaa asennetta jolla tuomitaan ja määritellään muita miten huvittaa.

Ihmisen oma sukupuolikokemus taas tarkoittaa sitä, että on kokemus itsestä, eikä määritellä ja arvostella muita. Murhaaja on murhaaja siksi koska on murhannut toisen ihmisen. Junttihetero on junttihetero, koska on ilmaissut asioita siten että on ansainnut tulla nimitetyksi.

Junttiheterous ei ole identiteetti. Nykyään tietenkin politiikassa ja mediassa on paljon pellejä jotka valittavat siitä, ettei heitä suvaita kun he tuomitsevat ja nimittelevät ihmisiä ja ihmisryhmiä. Sitä esiintyy populismissa erityisen paljon. Minä vähän luulen, että miesten kanssa ollaan sen takia että seksuaalinen preferenssi sattuu olemaan miehiin päin.

Se ei tarkoita että pidetään naisia b-luokan tavarana. Tuollaista kuvaamaasi menoa esiintyy vain ihmisissä ja ryhmissä, joilla ei ole omanarvontuntoa. Tietenkin voihan joku tehdä tuollaista "läpimenoleikkiä" ihan huvikseen, mutta jos sen ottaa vakavasti niinkuin olen nähnyt tiittijutuissa ulkomaisilla foorumeilla joskus otettavan, vaikkei he tietenkään voi "läpimenevästi" harrastaa seksiä , niin sitten on kieltämättä pullat todella huonosti uunissa.

Prosessoituvien osalla siinä yhdistyy itsetunto- ja omanarvontunto-ongelmat, puheen tai pinnallisen sosialisoimisen tasolla tiiteillä taas eräällä tavalla seksismi. Kaiken kaikkiaan en ymmärrä mistä vedit tuon jutun. En minä tunne täällä Suomessa ketään joka tuollaista ajattelee. Sen sijaan tunnen naisia jotka varmasti harrastavat satunnaista seksiä miesten kanssa koska sattuvat tykkäämään siitä.

Jos jonkun juttu ärsyttää, ei siihen tarvitse vastata omalla provolla. Tietenkin jos sinulle on sanottu, että kanssasi on oltu vain koska ei miestä saada, niin sehän on ihan hanurista ja sanoja on silloin aikamoinen taliaivo enkä suosittele pitämään yhteyksiä sellaisiin urpoihin.

Ja mikä ihmeen mtf-nainen? Tätä ainaista cisseksististä skeidaa. Tuli kyllä jälkeenpäin itsellekin sitten tuo sama mielikuva kuin sulle tuosta sanamuodosta. Ymmärrettävää miten jotkut voi ottaa kyseiset asiat negatiivisesti tai tuntea ehkä ärsytystäkin. Mutta mainitsemasi sekstistiset ja fobiset seikat eivät kuulu minun maailmaani, koska en ota niitä sillä tavalla. Minun pitää tuntea toinen kauttaaltaan, jotta voin mennä sen syvemmälle tunteidenkin osalta.

Joten siinä vaiheessa jos nainen valehtelee omasta elämästään, että kertoo vasta myöhemmin olleensa joskus ns. Silloin ei tule ensimmäisenä mieleen transihminen, vaan valhe.

Näin herkkänä ihmisenä luottamus kun on tärkeä ja on ehdoton. Siitäkin jotkut voivat kinastella onko tarpeen kertoa menneisyyttään jne.. En tiedä mistä päätelmäsi on kirjoitukseni perusteella, että sulloisin tietyt ihmiset tiettyihin laatikkoihin ja yhtäkkinen cisseksismi jne.

Mutta ehkä tietyistä kirjoituksista saa mielen luomana jotain mitä ei itse kirjoittaja alunperin tarkoittanut. Jos kirjoitetaan tiettyjä sanoja ja määritelmien nimiä, ja niihin liitetään omat tykästymiset en voi sille mitään jos joku ottaa ne jollain toisella tavalla, vaikkei ne asiat haittaa omalla kohdallani.

Tietysti jos oikein syvälle mennään, sukupuolia, määritteitä, seksuaalisia suuntautumisia jne jne jne. Sana "umpimielinen" on hassu, koska kaikki olemme semmoisia. Maapallolla on vain yhden-kahden käden laskettavissa, jotka oikeasti tuntevat Itsensä, isolla Iillä, eivätkä sovi umpimielisyyteen. Minäkään en siis voi selitellä sen tarkemmin mikä olen, koska vaikka tiedän etten kuitenkaan ole se mikä ehkä luulenkin olevani määrittelyjen kohdalla, en kuitenkaan tiedosta sitä.

Siksi jopa mainitsin sanan transihminen omalla kohdallani vaikka en tunne senkään sanan täysin kuuluvan minuun. Toistan ehkä tätä mutta käsitteet ja sanat, jos niitä käyttää jonkun mielestä väärin, eivät ole oma huoleni, koska käsitän ne toistaiseksi siten, miten ne käsitän tällä hetkellä mielessäni, vaikka ne käsitykset välillä muuttuukin. Ottaen tietysti toiset huomioon, enkä raiskaa niitä sanoja enempää kuin on tarpeen.

He ovat määritelleet myös itsensä cis-naisiksi ja syntyneet siten, että kasvuiällä heille on kehittynyt kehonsa luontaisien ominaisuuksien johdosta sellaiset, mitä kutsutaan rinnoiksi ja naisen sukupuolielimiksi. Ilmaisevat itseään feminiinisesti ja heistä huokunut feminiinistä energiaa. Mutta niin, eihän sekään kerro oikein mitään jos nussitaan nyt verbaalisesti.

Sukupuoli on häilyvä käsite niinkuin muutkin, koska sekin on suhteellista ja monimuotoista erilaisine kokemuksineen, jokaisen kohdalla. Omat käsitykset ihmisistä ovat omia ja siinä ei käsittääkseni ole mitään sen oudompaa kuin tavallisesti, eikä myöskään sekstististä tai fobista kuin vain niiden mielestä joilla se pyörii päässä. Tapailemani naiset ovat määritelleet ja kokeneet itsensä cis-naisiksi tietyistä syistä ja ovat olleet omanlaisensa mixauksensa. Siksi jostain syystä tunnen että, rakastuisin jne edelleen sellaisiin tietynlaisiin naisiin mihin on tuntenut ja tuntee edelleen vetoa.

Mikään ei ole mahdotonta enkä kertonutkaan että olisi tietyt vaatimukset. Vain mitkä tunteet ollut. Se jättää jotkut asiat avoimeksi En tiedä saako tosta selittelystä mitään selvää mutta onhan näitä aina mukava ihmetellä ja selitellä. Valhe ja valhe Entä jos valheen motiivi on se, että olit niin tärkeä, ettei toinen pystynyt ottamaan sitä riskiä, että menettää sinut? Naiset on kauheeta, miehet on hirveetä. On sitten varmaan jokin spesiaali, parempi huippuporukka Aloittaja hakee fyysistä seuraa tai jopa suhdetta kaikenlaisista naisista.

Ei sillä pitäis olla merkitystä mitä jalkovälistä löytyy, mua kiinnostaa vain ja ainoastaan pidänkö toista henkilöä ulkoisesti ja sisäisesti viehättävänä. Ongelma vaan on siinä, miten lähestyt muita ihmisiä esim. Mulle on ihan ok, vaikka harrastaisin seksiä henkilön kanssa joka on vaikka aina halunnut kokeilla miestä jolla on pimppi.

Kyllä mäkin siitä toimituksesta jotain saan. Kuka loukkaantuu sissittelystä, paitsi Kolmois-Sis? Other people, do the gender math. Let me rephrase that. If you look for one, you'll never find one. I think someone intelligent said that. You'll accidentally stumble into her, somehow. As long as you don't suck that much, it is inevitable. You may be introduced, or you might wind up in the same jail cell. Hold on to her.

She will be your crutch in this cruel and disgusting world. Together the planet will be your toilet paper. You won't need anyone else, as now you're doing more than winning in your mind. You're winning in her mind, and that's so much more reassuring. Have violent angry sex, or whatever makes both of you happy. You will be happy. You'll cut your penis off if she asks you to. But you will not care. And then when you need her most, she'll disappear.

After the physical aspect is taken for granted, you will realize that your relationship is shit. It has no damn substance. Just two lost children in a big confusing world, grabbing at anything in the dark. Now its time to do lots of acid and die. Pääasia on kuitenkin tässä: Hän on sinun kainalosauvasi tässä julmassa ja iljettävässä maailmassa. Koko planeetta on teidän vessapaperianne. Ja sen jälkeen voi kuolla pois. Ei se ole "samaa skeidaa". Ne keksivät sanan "trans" ensin, ne määrittelivät meikäläiset ulkopuolelle heikäläisten.

Koska he ovat normi, niin heitä ei tarvitse kutsua millään nimellä. Heillä ei ole kasvoja. Se on ihan sama kuin minun ei tarvitse sanoa olevani valkoihoinen Suomessa tai puhuvani suomea äidinkielenäni. He ovat normi, se pilari, jonka ympäri maailma pyörii. On pyhä velvollisuus kyseenalaistaa se. Kenties maailman akseli nyrjähtää paikaltaan, kun cissit huomaavat, että heidät on nimetty.

Ei olla menty edes niin pitkälle, että olisimme tautiluokitelleet ne, niin kuin heillä oli kiire tautiluokitella meitä. Heidän sukupuolen korjaamisensa on niin normi, että he suuttuvat siitä, että me puhumme samasta sukupuolen korjauksesta kuin mitä he tekevät ajaessaan partansa tai hankkiessaan silarit. Ennen piti olla kastroimislupa valtiolta ja psykologiset testit ja kuulustelut ennen kuin sai silarit transihmiselle, mutta cisseiltä ei vaadita mitään testejä, ei olla koskaan vaadittu.

Maistraatissa ei ole mitään cis-merkintää väestörekisteritiedoissa. Pitäiskö sit olla cis-merkintä? Missä itkisit, kun sinulla ei sit olis? Minä en koskaan cissittele, en ainakaan sillä tavalla mitä sinä ja monet muut luultavasti luulette. Todellisuudessa aika iso osa teistä ei ymmärrä mitä cis trans -jaolla oikeasti tarkoitetaan.

Ne, jotka "loukkaantuvat" cis-etuliitteen käytöstä eivät hyvin varmasti ainakaan tiedä. Harva olisi oikeasti mikään trans, jos ei tarvitsisi muiden mielestä. Sovitaanko että lopetat tai lopetatte tuon trans-pelleilyn, niin sitten ei tarvita sanamuotoja cis-etuliitteelläkään? Se on hyvin yksinkertaista. Ei pitäisi olla mitään keinotekoisia merkintöjä, joiden tarkoitus on lähinnä stigmatisoida, yksilöidä ja hallita ihmisryhmiä.

Antakaa ihmisten määrittää itse kehonsa ja identiteettinsä fyysisesti ja henkisesti, niin eipä oo ongelmia. Turha sit oli unikin: Yritä sitten lukea keskustelu, eikä siinä ole enää päätä eikä häntää.

Tsiisus, ihan kun nelivuotiaiden läpinää. Ihan hyvin voi käyttää itsestään määrittelyä mies jolla on XX-kromosomit tai kertoa olevansa mies jolla ei ole penistä. Vastaavasti voi puhua myös XY-naisesta. Se ei ole läheskään yhtä toiseuttavaa ja halventavaa kuin transuttelu. Kun tuota transsukupuolisten "korvamerkintää" käsiteltiin eduskunnassa, siitä ei edes keskusteltu, se nuijittiin läpi kaikessa hiljaisuudessa valmistelijan esittämässä muodossa.

Aikoihin ei ole tapahtunut tuollaista, jopa oikeusministerikin ihmetteli jälkikäteen miten sellainen on voinut mennä läpi kun siitä kerrottiin hänelle. Toisaalta jotkut ovat innoissaan Australian esikuvasta että poikkeava sukupuoli tuodaan julki henkilöpapereissa kenelle tahansa vaikka kaupan kassalla. Siihen kuuluu tuo heteroseksismi. Mutta minkäs voit, se oli kirjoitettu luvulla. Kyllä minulle kisut kelpaa, etenkin sellaiset, joilla on kyky pohtia asioita. Älä siis turhaan rupea vetistelemään, minä olen kyllä itkenyt tässä 1½ kk ihan kaikkien edestä.

Miten voin kutsua itseäni XY-naiseksi kun ei ole kromosomitestiä tehty!?? Elämä on kuule juuri toiseuttavaa ja halventavaa, se on se elämän luonne.

Elämä on toiseuttavaa ja halventavaa. Vai oliko se että kärsimystä Transuile sinä vaan ihan rauhassa, tuskin sinä muuhun kykenetkään Itse asiassa se on minusta jopa miellyttävämpi vaihtoehto ja varmasti aika monesta muustakin, paitsi yhdestä, joka potee Tukholma-syndroomaa. Kyllä se pirun elämä toiseuttaa ja halventaa minuakin. Mutta tässä vain kommentti tähän keskusteluun. Monien mielestä olen todennäköisesti "biseksuaali nainen", mutta kuten tuossa lainauksessakin todettiin seksuaalinen suuntaus on "muuallekin" kuin kahteen suuntaan.

Siinä mielessä "bi" on vähän huono määritelmä. Tähän kirjoittaisi vuoden myöhässä, että juttua haluaisi kuulla lisääkin.

Jos jotain anonyymiä mailiosoitetta fexj: Nimimerkistä huolimatta transtyttö, joka haluaa todistaa että heidänlaisiin voisi ennakkoluuloinenkin ihastua? Tytöt ja naiset on ihania, kuka sitä huoltohistoriaa jaksaa niin tarkkaan tiirailla ja todistella. Olen aina tiennyt Kolmois-S: Terveisin erittäin kauniiden cisnaisten kanssa seurustelevia transmiehiä tunteva henkilö.

No sittenhän alkuperäisellä ei ole ongelmaa lainkaan, vaan kyselee täällä vain lämpimikseen tai omaa saamattomuuttaan! No määrittele Kolmois - S: Tietämyksellä ja luulolla on iso ero. Rakastumiseen ei vaikuta mitä sukupuolta kohde on on ollut, luulee olevansa , koska rakastuminen on henkinen kokemus, kohteen haarojenvälin sisältö on triviaali pikkuseikka. Seksuaalisesti viehättyminen taas voipi kohdistua vaikka kuinka poliittisesti epäkorrektisti vaaleaan cis-naiseen, tummaan väh.

Tai tyyppi Y ihastuu tummaan väh cm pitkään hörökorvaiseen transmieheen, joka itse kokee olevansa "vain" mies ja ne hörökorvatkin on menossa korjauttamaan? Jos minä koen naapurin erkin seksuaalisesti viehättävänä, koska pidän häntä totaalisen urpona junttina ja tuo piirre vetoaa minuun!

Miksi se pitäisi möläyttää? Jos möläytät, flaksi ei tod. Jos käsityksiä ei löysätä, ollaan tietysi mahdottomassa tilanteessa ja ei siitä mitään tule. So what, sitä kuule sattuu ; Uutta matoa koukkuun! Tuossa on nyt kyllä aivan väärät lähtökohdat. Kun nyt puhutaan kuitenkin vähän erilaisista ominaisuuksista kuin huonoista ympäristöön vaikuttavista persoonallisuudenpiirteistä vaikka narsismi, ym.

Ei tätä leikkiä leikitä ihastujan ja katsojan säännöillä, vaan sitä leikitään sen kohteen säännöillä, joka voi kokea korjattavia ongelmia itsessään ja ei todellakaan välttämättä tykkää jos joku tykkää hänessä niistä piirteistä joista hän epätoivoisesti haluaa eroon.

Tässä kiteytyy esimerkiksi pre-op naisen ongelma transdiggareiden suhteen, jotka ihkuttavat tuota ihmistä sen ongelman perusteella mistä tuo nainen haluaa eroon. Tuo oli fyysinen esimerkki, mutta sama toistuu myös identiteettitasolla. Ei sillä kohteella ole mitään kompromissin paikkaa siinä, vaan esimerkiksi tällaisissa asioissa se kompromissin vaatiminen on cisseksismiä eikä mitään kivaa pikku käsityksien löysäämistä.

Aivan samoin kuin kukaan lapsi ei ikinä rekisteröidy sellaisiin palveluihin, joissa on ikäraja Jos vanhempi ei voi vahtia lapsensa puhelimenkäyttöä, niin onko lapselle pakko hankkia puhelin, jolla pääsee nettiin? Ei tosin sillä, että se estäisi esim.

Kyllä lapset siihen on keinot keksineet jo ennen älypuhelinaikaakin. Kun sivusto tai blogaaja on huolehtinut ensin laspisuojauksen, sen jälkeen lapsen laitteella oleva tietoturvalukko-ohjelma huolehtii, että ko. Kysymys, minkä ikäinen olet, aukeaa sinulle, sillä sinun koneellasi ei ole lapsilukkoa.

Taas tätä höpöä kjuttua, johon muistaisin joskus aiemminkin kommentoineeni tämän blogin kommenttiosiossa koska olen myös saanut näitä "blogissasi pitäisi olla 'alaikäisiltä kielletty' -merkintä" Vai menetkö kirjastossakin lätkäisemään jotain Ktarroja jokaisen kirjan kanteen, jossa joku henkilö on esim. Ja lapsilukotkin on kyllä yleisesti ottaen mahdollista kiertää D Ja jos se ei itseltä onnistu, aina löytyy se kaveri, jonka koneella ei mitään estoja ole.

Lisäksi monet teinit ja jopa lapset tuottavat itse paljon rankempaa sisältöä kuin Puuman tekstit. Ja kyllä, he käsittelevät välillä myös seksiä, päihteitä ja erilaisia tabuja. Ja he pystyvät siihen ilman nettiäkin, kuten esim.

Ymmärrän, että kulttuurin yliseksualisoituminen huolettaa, mutta silti tämä "lapset saattaa lukea tekstin, jossa kaksi aikuista harrastaa yhteisestä sopimuksesta molempia tyydyttävää seksiä ja toinen vihjailee pilvenpoltosta!!!

Ei muuten ollut Ylioppilaslehdenkään artikkeliin Klukkoa, vaikka siellä puhuttiinkin pimpeistä ym!! Heh, mutta vakavasti ottaen - asiaa. Minä leikin pimppi-pippelileikkejä 7-vuotiaana terkkuja vaan Terolle ja sain ensimmäisen orgasmini noin vuotiaana. Isovelipuolen ja muitten kylän poikien Jalluista hekumamateriaalia haettiin, kun sitä nettiä ei tosiaan silloin ollut.

Muistaakseni meillä oli metsässä maja, jossa oli vino pino pornolehtiä. Joskus joku on kommentoinut, että nämä minun päivitykseni muistuttavat Reginan tai Harlekiinin juttuja; sen enempää kyseenalaistamatta, onko tämä kohteliaisuus vai loukkaus, todettakoon, että niille Reginoille ja Harlekiineille ei myöskään ole ikärajaa. Itselläni ruohon haju jo laukasi aurallisen migreenin ja sen jälkeen kun ainetta poltellut vietti seksin jälkeen loppupäivän vessassa oksentaen.

Seksin aikanakin näki vaan mustaa, väripalloja ja tuntui kipu olisi viilellyt pitkin päätä. Miehen käytös myös muuttui hellästä välinpitämättömään raakalaiseen, toisaalta hän miksasikin punaviiniä ja ruohoa. Hän hurahti huumeisiin tuon jälkeen joten jätin hänet. Eiköhän sitä vauhtia ole ihan tarpeeksi ilman kemikaalisia huumausaineitakin Ei ole mun juttu, eikä ole koskaan ollutkaan.

Olen ihan tarpeeksi sfääreissä ilman keinotekoisia lisiäkin. Blogitöräys täynnä samaa paskaa. Taso huononee viikko viikolta,ei mitään asiaa,pelkkää harlekiini pehmopornoa,yöks,ei kiinnosta. Moni kenen kanssa olen keskustellut ja ennen blogia seurannut on kanssani täysin samaa mieltä. Kiinnostavuus hävisi nörttipojan myötä.

Mitä jos kirjoitan tätä itseni enkä lukijoitteni takia? Minulle ei makseta tästä palkkaa, joten voin ja saan kirjoittaa ihan mitä itse haluan. Tottahan se on; tämä on minun blogini, jota kirjoitan lähinnä itseni takia. Ihan samalla tavalla kuin monet muut harrastuksenaan bloggaavat. Harmi, mikäli tulkitsit ylimieliseksi, ei ollut tarkoitus. Tähän kohtaan vankka kannanotto on annettava.

En ymmärrä niistä juuri mitään, mutta savunmakuinen ja täyteläinen on nam! Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Edellinen juttu Seuraava juttu. Kommentit Tykkään blogistasi, mutta tämä kuulosti jo epäilyttävästi joltain saippuasarjalta ;D pitsihepeneet ja mallasviskit ja kaikki: No tietty pitää olla vimpan päälle!

Kas kun et maininnut jazzia vielä: D  Meidän huushollissa ollaan mallasviskin ystäviä, eritoten skottilaisten ja japanilaisten sellaisten. Eikö tälläiset puheet ole vähän sopimattomia? Kiva juttu, jos näitä jotkut teinit lukee. Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä keskustella netin sisällöistä lapsensa kanssa. Hyvä, että tätä toistakin puolta tuodaan esille.

Kunnon kokkelia koneeseen jos panovauhtia kaipaa. Mitä jos nostaisit mielummin blogin tasoa jos haluat säilyttää lukijasi? Sitten tykkäät lähinnä skottilaisista Islay-viskeistä, kuten minäkin: Konjakin kohdalla vielä harjoittelen. Ja taas on todistettu, että päivittäin voi oppia uutta. Minäkin löydän nimen viskimaulleni.

..

: Haetaan seksiseuraa homoseksuaaliseen eroottisia tekstejä

Homoseksuaaliseen suomi24 seksi pelottava karvainen kalu Seksi videot gay suomi thaihieronta varkaus
Eroottista homo hierontaa tampere sexworks tampere Suomi porno homoseksuaaliseen tähdet tantra hämeenlinna
VESIPUISTO HOMO SERENA OSOITE SOUMI PORNO Mielestäni on kuitenkin tärkeää käyttytyä asiallisesti kirjoittajaa kohtaan joka on muuten sangen lahjakas proosan tuottaja. Luulisin että seksiseuraa löytäisi helpoiten baarista. En sitä toivo, en todellakaan, vaan ennemminkin odotan sinulta Naisen tekoja. Oliskohan kaikkein parasta oikeasti vain luopua kaikista noista luokitteluista oman ja muiden kohdalla. Ollaan sitten ilman sitä mahd. Oisko ketään halukasta ite oon 45v bi mies. Penetraatio tuntuu joskus siltä, että jurskauttaisi poran hampaan hermoon ja suihinotto siltä kuin märkä tiskirätti tungettaisiin kurkkuun.
GAYTREFFIT HOMO LIVEJASMIN Thai massage in gay helsinki ass and kalu
SEX DEITTI PORNO GAY DVD Toinen vaihtoehto on ruveta perseitä nipisteleviksi ällötädeiksi. Sellaisia ne naiset ovat. Pyydän, älä pidä meitä lukijoita typerinä. Jos käsityksiä ei löysätä, ollaan tietysi mahdottomassa tilanteessa ja ei siitä mitään tule. Olen lukenut blogiasi, sillä olen aiemmin nauttinut siitä suuresti. Jos ei toinen tykkää niin seuraava pulla uunista ulos.

Homoseksuaaliseen seksiseuraa seinäjoki seksitreffit treffit

helmikuu lapset) tuottavat itse paljon rankempaa sisältöä kuin Puuman tekstit. Jalluista hekumamateriaalia haettiin, kun sitä nettiä ei tosiaan silloin. marraskuu yliopistoissa on oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa. .. Eroottista tantara hierontaa leila srippari kajaani porn a saa orkut miten saa munaa. . pori munakarvojen sheivaus fix kuntokeskus mummon isot lukio haetaan seuraa miten . Eroottisia tekstejä voimakas orgasmi. joulukuu Tai muualla, missä ihmiset etsii pääsääntöisesti vain seksiseuraa. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Asia muuttui vähän aikaa sitten kun aloin nähdä heistä eroottisia unia silti tietää, kokevatko muutkin homoseksuaalit samankaltaisia tunteita, vai olenko. Se säteili vahvoja eroottisia viboja ja suuteli taivaallisesti Olet Muusikon kohdalla miettinyt jopa kumppanin vaihtoa -vaikkakin ehkä vain alkuhuumassa, mutta miettinyt kuitenkin. Mutta juu, myös minun osaltani keskutelu päättyy tähän. Toki virhemarginaali on valtava, mutta ehkä antaa jotain osviittaa. No ei tasan toivo

Takaapäin seksi homo kalu seksi